Vastus kovenee - Leijona GFT:n kimppuun lauantaina

Välierät pyörähtävät käyntiin lauantaina kahdella paikkakunnalla. Jyväskylässä KaDy isännöi SoVoa, ja Akaassa puolestaan nähdään Leijona Futsalin ja GFT:n välisen sarjan avausottelu.

GFT on tuttu vastus. Espoolaiset ovat onnistuneet kahdesti voittamaan puolivälieräsarjan Leijonaa vastaan, joten historiasta ei apuja tule. Tämän kauden keskinäiset ottelut sen sijaan kallistuivat Akaan suuntaan, tosin pienillä marginaaleilla. GFT johti kevätkaudella Akaassa vain kolmisen minuuttia ennen loppua, mutta lopulta pisteet jäivät siitäkin pelistä Pirkanmaalle.

Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että sarjasta on tulossa tasainen. Joukkueet päätyivät runkosarjassa sijoille kaksi ja kolme - vain maalieron erottamana. GFT oli hyvässä iskussa puolivälierissä kaatamalla Ilveksen otteluvoitoin 3-1. Avausottelussa Espoossa "kultaisille" kävi työtapaturma, mutta viimeisessä kolmessa ottelussa Ilves onnistui maalinteossa yhteensä enää kaksi kertaa. Vastassa on siis todella kova puolustus ja maajoukkuemaalivahti Antti Koivumäki.

Leijonan pelaajavalmentaja Jovan Stankovic ehti antamaan muutaman nopean kommentin samalla kun joukkue valmistautuu lauantain avausotteluun.

JoSePa kaatui - menikö kaikki suunnitelmien mukaisesti?
- Pääosin kyllä. Onnistuimme teemoissamme, ja saimme valmistettua itsemme peleihin pudotuspelien vaatimalla tavalla. Olimme vastustajaa edellä askeleen jokaisella osa-alueella, ja saimme sen kiitettävällä tavalla näkymään myös tulostaululla. Pieniä nyansseja täytyy hioa jatkoon, mutta puolivälieriin kokonaisuudessaan olen tyytyväinen.