Cup-finalisti Liikunnan Riemu vieraaksi lauantaina

Viime sunnuntaina Futsal Cupin loppuottelussa GFT:lle hävinnyt Liikunnan Riemu saapuu lauantaina haastamaan Leijonia Akaaseen. Edessä on jälleen kova ja tasainen taistelu tärkeistä sarjapisteistä.

Syyskierroksella ei Leijonille jäänyt juuri kerrottavaa Jyväskylän vierailusta kun Riemu otti kotivoiton lukemin 5-1. Tämän ottelun jälkeen Riemulla alkoi hienoinen alamäki ja otteissa on ollut heilahtelua pelien välillä ja pelien sisälläkin. Tällä hetkellä Riemu on juuri ensimmäisellä karsijan paikalla kaksi pistettä Leijonia vähemmän keränneenä.

Toisin kuin Riemulla, on Leijonilla alla vapaa viikonloppu. Ennen taukoa Leijonat ottivat maukkaan kotivoiton aina vaikeasta KaDysta ehkä kauden parhaalla esityksellä. Nyt tauon jälkeen otteiden täytyy pysyä vähintään samalla tasolla, mikäli pisteitä halutaan Riemulta kaapata. Hienoisia haasteita asettaa pienet loukkaantumiset ja paluun Leijoniin tehneen Jussi Nyströmin matka Etelä-Amerikkaan. Leijona-kokoonpanossa saatetaan kuitenkin nähdä liiga parketeille paluuta hiljalleen tekevä maalitykki Vesa Pajula, joka iski neljä maalia LeiF/2:n paidassa viime lauantaina. Pikkulinnut ovat visertäneet myös, ettei Nyström jää Leijonien viimeiseksi hankinnaksi ennen siirtorajaa, joten kannattaa pysyä kuulolla.

Seuraa näitä:
Vesa Pajula: Koittaako lauantaina paluu pitkän loukkaantumisen jälkeen liigaparketeille? Armoitettu maalipyssy, jollaista Leijonat kipeästi kaipaavat.
Ville Vähäkoitti: Selkeästi Riemun paras pistemies ja esiintyi edukseen cupin loppuottelussa. Pieni väkkärä tekee töitä hyvin molempiin suuntiin.

Leijona Futsal-Liikunnan Riemu Monarilla lauantaina klo 16.