LeiF Liittocupin mestariksi

Tampereen piirin Liittocupin finaali järjestettiin lauantaina Toijalan Monitoimihallilla. Leijona Futsal voitti kilpailun kolmantena vuonna peräkkäin, kun finaalivastus Mad Max kaatui maalein 7-3 (3-0). Kotijoukkueen tehomiehinä häärivät Yasar Elbeller (2+2) sekä Mika Jussila (2+1).

Loppulukemat mairittelevat kotijoukkuetta. Todellisuudessa ottelu ratkesi vasta aivan lopussa, ja runsaslukuinen kotiyleisö sai nähdä jännittävän ja tasaisen finaalipelin.

Avausjakso oli päivän parasta Leijonaa. Tauolle mentiin lukemissa 3-0, mutta maaleja olisi voinut olla kasassa paljon enemmänkin. Tosin vauhdikkaassa pelissä toki myös vierasjoukkue hukkasi avauspuolikkaan aikana muutaman tuhannen taalan maalipaikan. Kotijoukkue hallitsi kuitenkin palloa ja ansaitsi johtoasemansa. Avausmaalissa päivän kunkku Yasar Elbeller tarjoili Jovan Stankovicille pallon tyhjälle takatolpalle ja pallo varmasti häkkiin. Toisessa osumassa Juhana Jyrkiäinen ryösti pallon upeasti alimmalta Mad Max-pelurilta, ja sijoitti läpiajosta lukemiksi 2-0. Elbeller itse pääsi vielä iskemään kolmannenkin maalin tuikkaamalla Mika Jussilan tolppalauksen karat sisään.


Pytty kotiin kolmannen kerran putkeen. Jussi Virtanen ToiP-49:n junioreista oli mukana palkitsemassa voittajia.

Toisella jaksolla ottelun hallinta oli puolestaan Mad Maxilla. Se pakotti Leijona Futsalin puolustuskannalle, ja iski ansaittuja kavennusosumia. Vaikka Jussila iski välillä Leijona-maalin, nousi vierasjoukkue aina maalin päähän asti. Lukemissa 4-3 tultiin pelin päätösminuuteille ja Mad Max haki tasoitusta yhä suuremmalla riskillä, mutta takaa-ajo tuotti enää kotijoukkueen maaleja. Dusan Milojevic iski Tatu Ahosen loistopassista ratkaisevan tuntuisen 5-3 -maalin. Jussila tyylitteli vielä lopussa 6-3 -lukemat, ja Elbeller osui kertaalleen tyhjään valkeakoskelaismaaliin.

Ottelun loppulukemiksi jäi siis 7-3 (3-0). Varsin viihdyttävässä ja ajoittain kuumassakin pelissä nähtiin myös puolin ja toisin likaisia otteita, joista hiukan haparoiden viheltänyt tuomaripari näki osan, mutta osa jäi näkemättä. Keltaista korttia vilauteltiin peräti kuusi kertaa.

Molemmille joukkueille jäi vielä parannettavaa Liiga-kauden alkuun. Aikaa on enää alkava viikko, sillä Futsal-Liiga käynnistyy 29.9., jolloin Mad Max isännöi PP-70:tä. Leijona Futsalin kausi käynnistyy sunnuntaina TV-kameroiden alla, kun viime vuoden finaalikaksikko KaDy-LeiF kohtaavat Jyväskylässä.

Leijonat tänään: Kasper Kangas VM, Veli-Matti Korhonen MV, Dusan Milojevic 1+0, Jussi Nyström, Miikka Hurme, Jovan Stankovic 1+1, Yasar Elbeller 2+2, Tatu Ahonen 0+1, Mika Jussila 2+1, Juhana Jyrkiäinen 1+0, Jirka Järvi, Petri Jouppi, Aleksi Pirttijoki.