Leijona Futsal palaa kotimaiseen komentoon

Kahden serbialaisvuoden jälkeen Leijona Futsal palaa suomalaiseen komentoon. Uusi päävalmentaja on Ilveksen organisaatiosta siirtyvä Matti Anttonen, joka ei lajiväen suuntaan juuri esittelyjä kaipaa.

Anttonen on futsalväelle siis tuttuakin tutumpi. Mies on painanut futsalin eteen hommia pitkään erilaisissa rooleissa jo 15 vuotta. Takana on uraa niin pelaajana, valmentajana, joukkueenjohtajana, turnauspäällikkönä, futsalvalmentajakouluttajana kuin muissakin tehtävissä. Viimeisimmät toimet Anttosella ovat olleet Futsal-liigaseurat ry:n toiminnanjohtajana, Ilveksen futsalvastaavana ja Ilves FS Akatemian päävalmentajana.

Leijona Futsalin johtaja Tero Kivistö oli tyytyväinen kaappaukseen.

- Neuvottelimme useiden eri valmentajakandidaattien kanssa, mutta lopulta Matin kanssa intressimme kohtasivat kaikkein parhaiten. Niin Leijona Futsalia kuin Mattiakin yhdistäää palava intohimo lajiin ja jatkuvaan kehittymiseen. Kahtena viime vuonna koko organisaatiomme on ottanut isoja askeleita eteenpäin kaikessa tekemisessä. Parketin puolella Nenad Veljkovic nosti joukkueen kilpailullisen ja urheilullisen puolen aivan uudelle tasolle. Nyt on aika hakea taas hiukan eri näkökulmaa touhuun Matin visioiden avulla, sekä kehittää pelaajia yksilöinä ja joukkueena taas uudelle askeleelle, Kivistö avaa sopimuksen taustoja.

Terve Matti! Minkälainen visio sinulla on futsalista - minkälaista peliä haluat joukkueesi pelaavan?
- Terve! Pelitapa täytyy sovittaa käytössä oleviin pelaajiin ja muokata siitä mahdollisimman toimiva kokonaisuus. Itse pidän pallonhallintaan perustuvasta pelitavasta, jossa myös halutaan saada pallo omalle joukkueelle mahdollisimman paljon, mutta itse peliä täytyy pelata kentän tapahtumat huomioiden ja niiden mukaan rytmittäen. Suoraviivaisuus ja luovuus ovat se lajiin kuuluva suola, jota täytyy annostella aina kattauksen mukaan.



Leijona Futsalin ensimmäinen treeniottelu pelataan 20.8. Lisää uutisia preseasonin ohjelmasta ja joukkueen sopimustilanteesta odotettavissa piakkoin!