Kausikorttikauppa käy ennätysvilkkaana

Leijona Futsal käynnisti taannoin kausikorttimyyntinsä ensi kaudelle, ja muutenkin seura on ollut yksi kesäkuukausina Liigan näkyvymmistä toimijoista. Nappasimme haastatteluun LeiF:n myyntitiimin vetäjän Juha Vedenpään, joka valotti hiukan seuran taustaporukan meininkiä pöytäkirjaan merkattavan joukkueen ulkopuolelta.

Kausikortit menee kuulemma kaupaksi kohtalaisen hyvin?
- "No, hyvin ja hyvin. Rikoimme toki heinäkuun puolessavälissä jo viime vuoden ennätyslukemat, mutta nyt meidän puolihullu myyntitiimimme on asettanut itselleen jo uudet tavoitteet ja eiköhän me samantien tuplata se vanha ennätys. Monarilla on tiivis tunnelma ensi kaudella!", Vedenpää julistaa vaatimattomasti.

Viime kaudelle ison profiilinnoston tehnyt Leijona Futsal ei pysty kuitenkaan yleisömääriään loputtomasti kasvattamaan, se tiedostetaan myös seurajohdossa.

- "Ei siitä mihinkään pääse, hallin kapasiteetti on pieni rasite meille ja ilman uutta hallia yleisömäärissä ollaan jo nyt siinä rajoilla. Toisaalta urheilullisesti se on meille etu, kun täpötäysi Monari on joukkueen tukena tiukoissa peleissä ja tunnelmaa riittää. Mutta pitkässä juoksussa tarvitsemme ilman muuta uuden kotihallin ennen pitkää".

Mutta millä kasvua sitten haetaan jos ei yleisömäärien nousulla?

- "Vain mielikuvitus on rajana. Liigaseuroihin tarvitaan lisää ennakkoluulottomuutta ja hulluja ideoita. Kun pari vuotta sitten Airaksisen Jarmo puhui meillä ulkomaalaispelaajista, moni ihmetteli että mitä se oikein horisee. Ei ihmettele enää. Pitää uskaltaa tehdä asioita eri tavalla kuin muualla ja yrittää outojakin juttuja. Meillä on seurassa itse joukkueen ulkopuolella 30-henkinen taustaporukka joka vuodattaa hikeä ja hiukan vertakin talkoomeiningillä, ja tässä on upeaa olla mukana. Urheilullinen menestys, kuten mitali, on meille ikäänkuin bonus joka tulee jonain vuonna jos on tullakseen. Meillä on päästy tilanteeseen jossa koko jengi vain nauttii matkasta ilman huolta päämäärästä. Silloin hyviä asioita tapahtuu kuin itsestään. Se on se juttu tässä."

- "Tottakai yritysmaailma on meille elintärkeä yhteistyökumppani. Jos Akaan kokoiseen kaupunkiin halutaan SM-tason menestystä, se vaatii koko seutukunnan tukea. Yhteisöllisyys ja yhteishenki ovat pienen kaupungin valttikortteja ja Akaasta jos jostain niitä löytyy. Mutta itsestään asiat eivät tapahdu, se vaatii raakaa ja pitkäjänteistä työtä. Olemme yritysmyynnissäkin tässä vaiheessa viime vuotta edellä ja se on näinä vaikeina talouden aikoina mielestäni osoitus siitä, että seurassa tehdään oikeita asioita".

Leijona Futsal on ollut yksi liigan näkyvimmistä joukkueista kesäkaudella, eikä se ole sattumaa.

- "Sosiaalinen media, internet-näkyvyys, uutisointi, kaikki tämä on sitä sähköistä lajikulttuurin eteenpäinviemistä jossa pyrimme olemaan mukana maan eturintamassa. Jos futsalin kasvua halutaan jatkaa, ei riitä että aktivoidutaan median suhteen kun kausi alkaa. Tottakai jokainen liigajoukkue tekee kaikkensa oman menestyksen eteen, mutta isossa kuvassa olemme kaikki samassa veneessä: halutaan kasvattaa futsalin tietoisuutta, tuoda tarinoita lajin ympärille, ja lopulta kasvattaa itse lajia. Tässä yhteydessä on pakko nostaa hattua esimerkiksi Jyväskylään molemmille liigaseuroille KaDylle ja Riemulle, joissa lajin eteen tehdään rajusti töitä ja niitä tarinoita syntyy. Liigasta löytyy joukkueita, joissa hommassa olisi vielä paljon parantamisen varaa. Me mukaanlukien. Koko ajan pitää kehittyä ja keksiä uutta", Vedenpää päättää.