Kaasalainen tuuppasi Cup-junan vauhtiin

Leijona Futsalin Cup-avaus sujui voittoisissa merkeissä, kun joukkue kaatoi vieraskentällä Ilves FS U20-joukkueen osumin 2-4 (1-4). Kentän ylivoimainen hahmo oli tehot 2+2 mättänyt Samuli Kaasalainen.

Ilveksen juniorit haastoivat liigajoukkueen siis hyvin ja pitivät pelin tasaisena loppuun asti. Fysiikan lakeja ei kuitenkaan kumottu vaan Leijona klaarasi homman rutiinillaan kotiin. Kaasalaisen lisäksi vierasjoukkueen onnistujiksi voi kirjata muutenkin kuin tehojensa takia pirteästi esiintyneet Jesse Järven (1+1), sekä pitkän loukkaantumisen jälken paluuta parketille tekevän Henri Ojalan (1+1), joka kellottikin heti paluuottelussa melkoiset peliminuutit. Juho Laine maalissa nappasi tuttuun tyyliin pelin ratkaisuhetkillä ne pari makeaa koppia, joilla vastustajan pahin selkäranka katkaistaan lopullisesti.

Leijona Futsal jatkaa siis Cupin neljännelle kierrokselle. Sen arvonta suoritetaan tiistaina 16.12. ja pelit on pelattava viimeistään 12. tammikuuta.

Kokoonpano:
Juho Laine mv
Janne Hevonoja
Joonas Pietikäinen, p
Samuli Kaasalainen 2+2
Jesse Järvi 1+1
Henri Ojala 1+1
Janne Eerikäinen
Kim Lingman
(Jukka-Pekka Jyrämö)
(Jussi Nyström)