LeiF ja Mad Max Etelä-Pirkanmaan derbyssä

Sunnuntain paikallismatsissa kohtaavat ääripäiden joukkueet. Siinä missä Leijona Futsal on hävinnyt kauden kaikki kolme peliään, on vierasjoukkue Mad Max rullannut vaivattomasti lähestulkoon voitosta voittoon. Onko Leijonista naapurin horjuttajaksi?

Sunnuntai-iltapäivänä Monarilla pelataan siis Etelä-Pirkanmaan paikallisherruudesta, kun Mad Max Valkeakoskelta saapuu Akaaseen Leijonien vieraaksi. Vierasjoukkue panosti kauteen paljon hankkimalla valmentajakseen Jani Paanasen, ja pelaajiksi muun muassa maajoukkueestakin tutut Petri Grönholmin ja Riku Säärelän.

Alkukauden perusteella satsaukset ovat kannattaneet. Mad Max on ennen viikonlopun pelejä sarjassa neljäntenä. Se on purjehtinut lähes voitosta voittoon, ja kasassa on Futsal Cup-voiton lisäksi liigasta neljä voittoa viidesta ottelusta.

Isäntäjoukkue Leijona sen sijaan hakee edelleen avauspisteitään. Takana on kolme tappiota, joissa tosin peliesitys on sentään lähtenyt hiljalleen parantumaan. Viimeisin ottelu pelattiin viime sunnuntaina Sievissä, jossa kärsittiin niukka tappio mutta toinen jakso oli jo kauden parasta Leijonaa. Tähän peliin kokoonpanoon saadaan mukaan pelaajavalmentaja Nenad Veljkovic, jolle peli siis on kauden ensimmäinen.

Näistä lähtökohdista katsottuna vierasjoukkue lähtee peliin kiistattomana ennakkosuosikkina, vaikkakin kotihallin ja –yleisön tuoma etu tasoittaa puntteja. Samoin akaalaisten leirissä toivotaan tietysti myös Veljkovicin paluun piristävän joukkueen kenttäpeliä. Varmasti tasainen, pienten marginaalien peli tulossa. Parempi voittakoon!