Juho Laine ja Dusan Milojevic jatkosopimuksiin

Leijona Futsal rakentaa menestyvää joukkuetta jo myös tuleville vuosille. Ensimmäisinä jatkosopimukseen nimensä rustasivat maalivahti Juho Laine, sekä tehot 5+8 kauden 13 ottelussa napsinut Dusan Milojevic.

Molempien pelaajien sopimus on kaksivuotinen. Näin joukkueen runko lähtee siis rakentumaan jo paitsi kaudelle 2018-2019, myös kaudelle 2019-2020. Leijona Futsalin toiminnanjohtaja Jussi Nyström ei peitellyt tyytyväisyyttään ensimmäisiin pelaajasopimuksiinsa.

- Olen todella iloinen, että saatiin jo tässä vaiheessa vuotta kiinnitettyä kaksi tärkeää palasta tuleviksi kausiksi. Juho on paikallinen kaveri ja Akaan palloilun kasvatti, sellaisia pelaajia ei meillä ole varaa päästää muualle. Hän on pysynyt vuosia liigan parhaimpien maalivahtien joukossa, joten seuran halukkuus jatkosopimukseen oli itsestäänselvää. Dusanin taidot pelikentillä tietävät kaikki jotka lajia seuraavat, joten ei varmasti ollut yllätys että halusimme jatkaa myös hänen kanssaan. Dusan tuo myös omalla persoonallaan hymyn huulille pukukopin puolella, joten on todella hienoa, että saimme pidettyä hänet Akaassa. Kysyntää oli kovasti muuallekin, Nyström kertoo.

Nappasimme molemmat pelaajat pikahaastatteluun Ilves-pelin alla.





Lauantaina Leijona Futsal-Ilves FS Monarilla alkaen klo 13:00.