Vuosi käyntiin Pirkkalan reissulla

Vuosi 2018 käynnistyy Futsal-Liigan osalta viikonloppuna. Leijona Futsalin osalta se tarkoittaa Pirkanmaan paikallispelisarjan jatkonäytöstä, kun edessä on matka Pirkkalaan PJK:n vieraaksi.

Kyseessä on viiden peräkkäisen Pirkanmaan paikallisottelun neljäs näytös. Kolme edellistä ovat päättyneet selviin voittoihin, kun ensin PJK kaatoi Monarilla 10-3, ja sen jälkeen Mad Max ensin vieraissa 15-4 ja kotona 7-1. Leijona Futsal lähteekin otteluun viiden ottelun voittoputkessa, ja kaikki voitot ovat tulleet vähintään neljän maalin marginaalilla.

Sunnuntai-iltapäivä Pirkkalassa ei kuitenkaan tule olemaan helppo - päinvastoin. Pieni tauko varmasti tasoittaa puntteja, ja samoin se, että PJK suorastaan pursuaa näyttöhaluja marraskuun lopun murskajaisten jälkeen. Silloin Leijona Futsal johti peliä kahdella maalilla jo kahden minuutin pelin jälkeen - nyt PJK varmasti panostaakin ottelun alkuun erityisesti. Se on näyttänyt tällä kaudella, että sarjataulukossa yhdeksäntenä majaileva joukkue on mennyt taas eteenpäin viime vuodesta, ja pystyy jo parhaimmillaan haastaamaan kärkijoukkueetkin tasaväkisesti. Erityisesti kotikentällään se on ollut todella vaarallinen.

Tärkeitä pisteitä jaossa. Vuosi 2018 potkaistaan leijonien osalta käyntiin sunnuntaina klo 14 Pirkkalan Liikuntatalolla. Kotihalliin palataan puolestaan ensi viikon lauantaina, kun Pirkanmaan paikalliset päättyvät klassikkopeliin Ilvestä vastaan.