Selvä kotivoitto lauantain saldona

Lauantai iltapäivä tarjosi akaalaisyleisölle maalirikkaan pelin. Kovin kiivaaksi taistelu ottelun voitosta ei kuitenkaan missään vaiheessa yltynyt, sillä Leijona Futsal oli avausminuuteista lähtien pari askelta vieraitaan edellä. Tervarit kaatui lukemin 10-5 (5-1).

Vuoden 2019 viidennestä pelistä tuloksena oli viides voitto. Siihen voi ainakin olla tyytyväinen, vaikkei lauantain ottelu mitään suurta urheilujuhlaa ollutkaan. Kotijoukkue osoitti paremmuutensa ensimmäisen jakson aikana, ja toisella jaksolla lähinnä pelailtiin minuutit kellosta pois. Toki maaleja nähtiin roppakaupalla molempiin päihin.

Leijona Futsalin tehomiehinä häärivät tänään tehot 3+1 kerännyt Dusan Milojevic, ja 2+2 naputellut Petri Grönholm. Kolmeen pisteen miehiä olivat Jussi Nyström (2+1) sekä kolme syöttöpistettä kerännyt Jovan Stankovic. Miikka Hurme osui kahdesti, ja kertaalleen palloa kaivettiin Tervarit-maalista oman pelaajan ohjaamana. Kotijoukkue pisti omissakin maaleissa paremmaksi ohjaten kaksi osumaa itse ohi Juho Laineen.


Miikka Hurme osui kahdesti lauantaina

Leijona Futsalin valmentaja Jovan Stankovic oli tyytyväinen pelin jälkeen.

- Toisella jaksolla vähän ote herpaantui, mutta ihan hyvä rutiinivoitto kuitenkin. Pääsimme vähän laajemmin kierrättämään pelaajiakin. Voittoputkessa on hyvä lähteä maajoukkuetauolle, Stankovic kommentoi.

Maajoukkuetauko tarkoittaa Leijona Futsalin osalta kovaa treeniä kevättä varten. Suomen maajoukkueen mukana MM-karsintoihin lähtevät Juhana Jyrkiäinen sekä Kasper Kangas. Stankovic itse puolestaan matkustaa Bulgarian maajoukkueen mukaan. Muuten joukkue jatkaa keskittymistä kohti tärkeämpiä pelejä. Kausi jatkuu liigan osalta yhdessä pahimmista paikoista - Somerolla SoVon vieraana lauantaina 9.2.

Leijona Futsal-Tervarit 10-5 (5-1)
01:51 1-0 Petri Grönholm (Jovan Stankovic)
04:11 1-1 LeiF om
06:25 2-1 Tervarit om
08:03 3-1 Dusan Milojevic (Jovan Stankovic)
17:56 4-1 Jussi Nyström (Juhana Jyrkiäinen)
19:26 5-1 Dusan Milojevic (Petri Grönholm)
21:19 6-1 Dusan Milojevic (Jovan Stankovic)
26:22 6-2 Jani Kokkila (Sampo Lastuvirta)
29:35 7-2 Miikka Hurme (Dusan Milojevic)
34:05 7-3 Taneli Kohonen (Juho Väinälä)
34:43 7-4 Sampo Lastuvirta (Taneli Kohonen)
36:29 8-4 Petri Grönholm (Miikka Hurme)
37:37 9-4 Miikka Hurme (Petri Grönholm)
39:22 10-4 Jussi Nyström (Mika Jussila)
39:49 10-5 LeiF om

Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Kasper Kangas mv)
Jovan Stankovic 0+3
Dusan Milojevic 3+1, pp
Miikka Hurme 2+1
Petri Grönholm 2+2
Jussi Nyström 'C' 2+0
Mika Jussila 0+1
Tatu Ahonen
Juhana Jyrkiäinen 0+1
Yasar Elbeller
Valtteri Wähä-Verkkomäki, k
Petri Jouppi