Voittoputki jatkui kotihallissa

Sarjanousija JoSePa jäi sunnuntaina Leijona Futsalin läpi ottelun jatkuneen hyökkäysmyllyn uhriksi. Monarilla nähtiin viihdyttävä peli, jossa vierailija ei ollut tullut pelkästään vain puolustamaan. Sarjapisteet jäivät isännille vakuuttavan esityksen jälkeen lukemin 8-3 (4-1).

Voitto oli Leijonalle Futsal-Liigassa jo kahdeksas peräkkäinen. Kun mukaan laskee Cupin ottelut, joukkue on pelannut vuonna 2019 yhteensä 11 ottelua, ja voittanut ne kaikki. Hurja kevät vire nosti joukkueen sarjataulukossa nyt toiselle sijalle, maalieron turvin ohi espoolaisen GFT:n.

Sunnuntain vastus JoSePa näytti alusta alkaen, että se oli tullut rohkealla peliotteella itsekin pelaamaan Monarille. Avausjaksolla peli rullasikin vauhdikkaasti päästä päähän, vaikka toki kotijoukkue niskan päällä olikin. Leijona Futsalin maalinsuulla torjuntavuoro oli pienestä loukkaantumisesta toipuneella Juho Laineella, ja esitys olikin vakuuttava: Laine valittiin heti paluupelissään ottelun parhaaksi Leijonaksi.


Yasar Elbeller oli tehokkaana, vaikkei tästä paikasta osunutkaan

Päivän tehokkain Leijona oli tänään Yasar Elbeller, joka iski ottelun ensimmäisen ja viimeisen maalin. Avausosumassa loistavan esityön teki kovasti uurastanut Juhana Jyrkiäinen, ja viimeisessä maalissa puolestaan Mika Jussila oli ensin näyttävästi järjestänyt JoSePa-pelurin kahvipöytään. Siinä välissä maaleja tehtiin tasaiseen tahtiin. Myös Jovan Stankovic sekä Jussi Nyström onnistuivat kahdesti. Kertaalleen verkkoa heiluttivat Jyrkiäinen sekä Petri Grönholm, joka on syksyn poissaolon jälkeen iskenyt nyt 9 ottelussa peräti 16 tehopistettä.

Leijona löysi pienen tasonkorotuksen lauantain otteluun verrattuna, mutta vielä enemmän tasoa pitää korottaa ensi perjantaina. Silloin syyskierroksella Leijonan kaatanut Mad Max vierailee Akaassa Etelä-Pirkanmaan paikallispelin toisessa näytöksessä. Ottelu on tärkeä molemmille: LeiF haluaisi varmistaa vähintään kolmannen sijan runkosarjassa, ja kahdeksantena olevalla Mad Maxilla puolestaan on vielä pieni mahdollisuus pudota playoffien ulkopuolellekin. Kuuma, jännittävä, ja tasainen. Tätä kaikkea se on varmasti, mutta mitä muuta? Mökkiä viritellään täyteen Monarin keväthuumassa, ja kyseessä on siis runkosarjan viimeinen kotiottelu!

Leijona Futsal-JoSePa 8-3 (4-1)
01:06 1-0 Yasar Elbeller (Juhana Jyrkiäinen)
03:15 1-1 Jose Ikonen (Markus Rautiainen)
05:23 2-1 Jovan Stankovic (Tatu Ahonen)
12:09 3-1 Juhana Jyrkiäinen (Yasar Elbeller)
16:37 4-1 Jussi Nyström (Dusan Milojevic)
21:31 4-2 Otto Piili
25:06 5-2 Jovan Stankovic (Jirka Järvi)
29:43 5-3 Jesse Kalliokoski 10m rp
31:30 6-3 Petri Grönholm (Miikka Hurme)
33:51 7-3 Jussi Nyström (Petri Grönholm)
37:00 8-3 Yasar Elbeller (Mika Jussila)

Kokoonpano:
Juho Laine mv, pp
(Kasper Kangas mv)
Jovan Stankovic 2+0
Tatu Ahonen 0+1
Juhana Jyrkiäinen 1+1
Yasar Elbeller 2+1, k
Dusan Milojevic 0+1
Petri Grönholm 1+1
Mika Jussila 0+1
Jussi Nyström 'C' 2+0, k
Miikka Hurme 0+1
Jirka Järvi 0+1, k
Aleksi Pirttijoki
Valtteri Wähä-Verkkomäki