Leijona Futsal taisteli voiton Sievissä

Välierät alkoivat odotetun tasaisissa merkeissä, kun Sievi isännöi Leijona Futsalia Pohjois-Pohjanmaalla. Kotijoukkue hallitsi pelitapahtumia, mutta maalinteossa onnistui vain vierasjoukkue. Näin ensimmäinen finaalikiinnitys Akaaseen lukemin 0-1 (0-0).

Ottelun alku oli vierasjoukkueen kannalta ikävä. Sievi-pelaajan sääntöjenvastainen liuku Jussi Nyströmin jaloille toi kotijoukkueelle vain virheen, mutta akaalaisille avainpelaajan pahan loukkaantumisen. Ottelun päätösvihellyksen sairaalassa videolta nähnyt Nyström ei liene ihan hetkeen pelikunnossa tärskyn jälkeen.

Itse peli noudatteli pitkälti samanlaista käsikirjoitusta sekä ensimmäisen, että myös toisen jakson. Kotijoukkue oli kenttäpelissä enemmän niskanpäällä, ja kieltämättä rakensi myös enemmän hyviä maalipaikkoja. Tolpatkin välillä kolisivat, mutta vielä tärkeämmässä roolissa oli sitkeästi ja uhrautuvaisesti puolustanut Leijona-puolustus, sekä aivan maagisen ottelun torjunut Tuomas Kallioinen.


Leijona Futsal haki taisteluvoiton Sievistä

Mitään yksipuolista näytöstä peli ei kuitenkaan ollut. Leijona Futsal piti myös palloa, ja rakensi ihan riittävästi maalipaikkoja pelin ratkaisemiseen jo aikaisemmassakin vaiheessa. Mutta molempien tarkka peli aiheutti sen, että maalirikkaista peleistään tunnetut joukkueet joutuivat vääntämään aina viimeiselle minuutille asti, ennen kuin pallo saatiin häkkiin. Vierasjoukkue Leijona Futsalin Jovan Stankovic näytti, miksi häntä sanotaan liigan parhaaksi syötönkatkojaksi. Jälleen yksi näyttävä katko, ja vastahyökkäyksestä syöttö Dusan Milojevicille, joka käytti omaa patenttiaan: harhautus keskelle ja pallo vasurilla häkkiin ajassa 39:24.

Sievi ei myöhäisestä johtomaalista enää toipunut, vaan näin ensimmäinen välierävoitto karkasi Akaaseen. Ottelusarja jatkuu heti sunnuntaina, kun joukkueet kohtaavat uudelleen - ja taas Sievissä - klo 16. Silloin kotijoukkue tulee varmasti päälle entistä vahvemmin, joten Leijona Futsalin täytyy olla tähän myös valmis heti avausvihellyksestä lähtien.

Sievi FS-Leijona Futsal 0-1 (0-0)
39:24 0-1 Dusan Milojevic (Jovan Stankovic)

Kokoonpano:
Tuomas Kallioinen mv, pp
(Juho Laine mv)
Petri Grönholm, k
Dusan Milojevic 1+0
Tatu Ahonen, k
Miikka Hurme
Jovan Stankovic 0+1
Jussi Nyström
Mika Jussila
Henri Ojala
Yasar Elbeller
Jukka-Pekka Jyrämö 'C'
Aleksi Pirttijoki