PP-70 nurin välieräpelissä

Kauden ensimmäinen virallinen ottelu toi myös kauden ensimmäisen voiton. Tampereen piirin Liittocupin välierässä kaatui PP-70 vieraskentällä lukemin 1-4 (1-1).

Ottelu ei ollut mitään vauhtifutsalia, kun kotijoukkue tyytyi pitkälti puolustamaan tarkasti ja katselemaan vieraiden pallonpyörittelyä. Varsinkin avausjaksolla Leijona Futsal piti palloa mielinmäärin, mutta tekopaikoille pääsy oli hiukan kankeaa. Ja kun paikoille päästiin, oli viimeistely ontuvaa. Kerran sentään saatiin pallo maaliin, kun PP-pelurin punakorttia seurannut ylivoima tuotti tulosta: Miikka Hurme ohjasi pallon lähes nollakulmasta maaliin. Kotijoukkue tuli kuitenkin nopeasti tasoihin LeiF-puolustuksen ajatuskatkoksen seurauksena syntyneestä tilanteesta.

Toisella jaksolla pelin juoni pysyi pitkälti samana. Mutta myös kotijoukkue alkoi pääsemään parempiin maalipaikkoihin. PP pelasi hyökkäyksensä pääosin vanhan liiton futsaltyylillä, eli pallo targetille ja halukkaat perään. Se tuottikin hyvin tulosta, eikä kotijoukkueen johtomaali ollut kaukana. Loppua kohden peli aukeni molemmissa päissä, ja ratkaisua haettiin aktiivisesti. Lopulta pelin vauhdin lisääntyminen koitui turmioksi länsitamperelaisille, kun vieraiden parempi yksilötaito pääsi esiin. Yhdestä vastahyökkäyksestä illan hahmo Yasar Elbeller (1+2) syötti Jussi Nyströmille täysin tyhjän maalin ajassa 38:23, ja voittomaali oli nähnyt päivänvalon. Aivan lopussa Nyström sekä Elbeller puttasivat pallon vielä kertaalleen tyhjään PP-maaliin, ja näin loppulukemiksi kirjattiin 1-4 (1-1).

Voitto tarkoitti sitä, että Leijona Futsal pelaa sunnuntaina 17.9. klo 17 Liittocupin finaalissa Tesomalla. Ottelun vastustaja selviää vasta torstaina 14.9., jolloin toisessa välierässä kohtaavat Mad Max ja Ilves.

Harjoitusottelut jatkuvat tulevana lauantaina kotihallissa, kun SoVo matkustaa Somerolta viime kevään pronssipelin revanssiinsa klo 13 alkavaan otteluun.

Leijona Futsalin kokoonpano PP-70-pelissä:
Juho Laine mv
Tuomas Kallioinen mv
Yasar Elbeller 1+2
Miikka Hurme 1+0
Jussi Nyström 2+0
Mika Jussila
Tatu Ahonen
Aleksi Pirttijoki
Kim Lingman, k
Henri Ojala