Leijona Futsal jyräsi vastustamattomasti välieriin!

Neljäs puolivälieräottelu Jyväskylässä sunnuntaina ei jättänyt mitään sijaa selittelylle. Leijona Futsal oli kaikessa parempi ja katkaisi sarjan lukemin 2-5 (1-2).

Kuten lauantaina, myös sunnuntaina Leijona Futsal hallitsi vahvasti avausjaksoa. Maalitilanteita luotiin tasaisesti, mutta erona eiliseen, tällä kertaa päästiin myös tulostaululle asti. Maalihanat avasi upealla laukauksella Miikka Hurme jo 11 pelisekunnin jälkeen. Riemun tasoitettua, nosti Dusan Milojevic Leijonan uudelleen johtoon Yasar Elbellerin tarjoilun jälkeen.

Toisella jaksolla sama tahti jatkui. 23 peliminuutin kohdalla Milojevic näytti, kuka on tämän puolivälieräsarjan paras pelaaja. Upeat harhautukset ja vielä upeampi laukaus ylänurkkaan vei vierasjoukkueen jo 1-3 -johtoon. Viihdyttävässä ja vauhdikkaassa pelissä myös Riemu sai omat paikkansa maalintekoon, mutta Jukka Saari Leijona Futsalin maalilla oli tänään aivan liekeissä ja vei veskareiden välisen mittelön nimiinsä tyrmäyksellä.

Koko vierasjoukkue oli tänään rautaa. Jakso ei ehtinyt edes puoleenväliin, kun Riemu joutui rikkomaan kuudennen kerran. Vieraat eivät olleet rikkoneet tässä vaiheessa vielä kertaakaan. Kaukorankkaria astui ampumaan tänään todella aktiivisesti laukonut Jussi Nyström, joka fysiikan lakien mukaisesti painoi vihdoin pallon pitseihin ja vieraat jo ratkaisevan tuntuiseen 1-4 -johtoasemaan.


Jukka Saari, Dusan Milojevic ja Jussi Nyström loistivat Jyväskylässä

Riemun lentävän maalivahdin kanssa kauden aikana ajoittain pulassa ollut LeiF oli löytänyt myös tähän asiaan lääkkeet. Kotijoukkue näytti ajoittain täysin aseettomalta tiivisti puolustaneen vierasjoukkueen edessä. Mutta koska tyhjään maaliin puttailut menivät ohitse kerta toisensa jälkeen, pääsi Riemu kerran kaventamaan. Se jäi kuitenkin laihaksi lohduksi, kun herra ja hidalgo Milojevic katkaisi syötön ja pääsi viimeistelemään tyhjään Riemu-maaliin loppulukemiksi 2-5.

Seurahistorian ensimmäinen välieräpaikka. Se on upea saavutus, mutta nälkä kasvaa syödessä. Joukkue on osoittanut kauden aikana, että mikä tahansa on mahdollista, ja miksei siis jopa finaalipaikka! Välierävastus on äärimmäisen kova - KaDy Jyväskylästä. Toisessa välieräparissa kohtaavat Sievi ja SoVo. Välierät käynnistyvät kuitenkin vasta pienen tauon jälkeen, sillä välissä maajoukkue leireilee ja käy pelaamassa EM-karsinnat Romaniassa 8-11.4.

Ensimmäinen välierä Leijona Futsal-KaDy pelataan Toijalan Monarilla lauantaina 15.4. klo 14:00!

Riemu-Leijona Futsal 2-5 (1-2)
00:11 0-1 Miikka Hurme (Jukka-Pekka Jyrämö)
14:11 1-1 Markus Riikilä (Elias Huhtinen)
16:22 1-2 Dusan Milojevic (Yasar Elbeller)
23:16 1-3 Dusan Milojevic (Jirka Järvi)
29:19 1-4 Jussi Nyström 10m rp
37:37 2-4 Ville Vähäkoitti (Eetu Parpala) im
38:58 2-5 Dusan Milojevic tm

Kokoonpano:
Jukka Saari mv
(Veli-Matti Korhonen mv)
(Juho Laine mv)
Jukka-Pekka Jyrämö 'C' 0+1
Dusan Milojevic 3+0, pp
Petri Grönholm
Miikka Hurme 1+0
Yasar Elbeller 0+1
Jussi Nyström 1+0
Jirka Järvi 0+1
Henri Ojala
Matti Anttonen