Leijonien loppukiri liikaa PJK:lle

Leijona Futsal palasi SoVo-tappion jälkeen nopeasti voittokantaan, kun PJK kaatui Pirkanmaan derbyssä tehokkaan loppupelin ansiosta maalein 7-2 (2-1).

Ottelun käsikirjoituksessa ei ollut sinällään mitään yllättävää. Leijona Futsal painosti enimmäkseen läpi pelin, ja loi tasaiseen tahtiin maalipaikkojakin. Pieni rentouden puute vaivasi kuitenkin, ja lukemat pysyivät pitkään tasaisena. Avausjaksolla kotijoukkueesta osui vain yksi mies, kun Dusan Milojevicin vasuri heilahti tuttuun tyyliin kaksi kertaa.

Toisen jakson alussa PJK:lla oli oma etsikkoaikansa. Se sai rakennettua muutamia hyviä tilanteita, ja lopulta onnistuikin ohittamaan ohi hyvin jälleen torjuneen LeiF-veskari Juho Laineen. Tasoituksen jälkeen vierailla oli momentuminsa, mutta viimeisellä kympillä fysiikan lait tulivat väkisin sitkeää sarjanousijaa vastaan.


Nordea Akaan konttorinjohtaja Matti Fagerlund sekä Leijona Futsalin Tero Kivistö palkitsivat tammikuun kuukauden liigapelaajaksi valitun Jussi Nyströmin ennen ottelun alkua

Leijona Futsalin tasaisen varma hyökkäystenrakentelu tuotti alkoi vihdoin tuottaa tulosta. Vapauttavaksi voittomaaliksi jäänyt 3-2 -osuma syntyi - kuinkas muuten - liigan maalikunkku Jussi Nyströmin kaukopommilla. Sen jälkeen se rentous maalintekoo yhtäkkiä löytykin. Nyström iski toisenkin kerran, Petri Grönholm tyylitteli tehot 2+2, ja Miikka Hurmekin osui kertaalleen.

Loppulukemiksi kirjattiin lopulta komea 7-2 -kotivoitto, mikä antaa sikäli väärän kuvan, että kyllähän PJK:llakin olisi toisen jakson alkupuolella ollut hiukan tehokkaammalla viimeistelyllä mahdollisuudet pistää Leijona tiukemmallekin. Laineen oivat torjunnat oikeaan aikaan, ja kotijoukkueen ylivertainen hyökkäyskalusto olivat kuitenkin lopulta pirkkalalaisille liikaa.

Leijona Futsalin härkäviikko jatkuu lauantaina, kun joukkue on tulessa kolmannen kerran viikon sisään. Vastustaja on keskiviikkoista muutaman napsun kovempi, sillä liigan kestomenestyjä KaDy vierailee lauantaina Monarilla. Tervetuloa kannustamaan Leijona Futsal kohti uusia urotekoja!!

Leijona Futsal-PJK 7-2 (2-1)
01:10 1-0 Dusan Milojevic (Petri Grönholm)
02:20 1-1 Valtteri Similä (Antti Ala-Myllymäki)
10:42 2-1 Dusan Milojevic (Petri Grönholm)
29:03 2-2 Kalle Strömberg (Miikka Mörö)
30:33 3-2 Jussi Nyström (Matti Anttonen)
32:16 4-2 Miikka Hurme (Jirka Järvi)
33:31 5-2 Petri Grönholm (Jukka-Pekka Jyrämö)
34:42 6-2 Jussi Nyström (Matti Anttonen)
38:35 7-2 Petri Grönholm (Henri Ojala)

Kokoonpano:
Juho Laine mv
(Jukka Saari mv)
Dusan Milojevic 2+0
Jukka-Pekka Jyrämö 'C' 0+1
Petri Grönholm 2+2, pp
Miikka Hurme 1+0
Yasar Elbeller
Jussi Nyström 2+0
Jirka Järvi 0+1
Henri Ojala 0+1
Matti Anttonen 0+2