Ei tuliaisia isänpäivän reissulta

Leijonien vaikea alkukausi sai jatkoa sunnuntaina Sievissä. Hyvä alkukaan ei riittänyt, kun Sievi nousi nopeaan tahtiin johtoasemaan, josta se ei enää luopunut vierasjoukkueen hyvästä taistelusta huolimatta. Isänpäivän loppulukemat 4-3 (4-1).

Viime kauden mestari Sievi Futsal isännöi sunnuntaina Leijonia Pohjanmaalla. Ottelun alku lupaili parempaa akaalaisittain, kun Jirka Järven hyvästä katkosta Yasar Elbeller pääsi päättämään vastaiskun vierasjohtoon. Sievi prässäsi ylhäältä, ja lopulta kymmenen minuutin kohdilla prässi tuottikin tulosta. Kaksi pikamaalia teki hallaa Leijonien itseluottamukselle ja kotijoukkue pääsi hyödyntämään tehohetkensä vielä kahdella lisäosumallakin.

Toiselle jaksolle LeiF lähti taistelemaan ja kenttäpeli olikin pirteää. Valitettavasti hienosta esityksestä huolimatta futsalissa ei tyylipisteitä jaeta. Se ensimmäinen kavennus, joka tuli Jovan Stankovicin kaukorankkarista, tuli liian myöhään. Aika ei enää riittänyt kuin Jirka Järven toiseen kavennukseen ja näin kaivattu tasoitus jäi syntymättä.

Tappiosta huolimatta, hyvä pelin alku ja toisen jakson jopa erinomainen esitys hallitsevan mestarin vieraana antaa kuitenkin uskoa tulevaan. Nyt vaan tästä pelistä positiiviset asiat mukaan Pirkanmaalle ja takaisin treenaamaan. Ensi sunnuntaina jatketaan, kun paikallispelissä Mad Max matkustaa rajan yli Akaaseen Leijonien vieraaksi. Avausvoiton metsästykseen tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan fanien tukea, joten Monari täyteen sunnuntaina!

Sievi Futsal-Leijona Futsal 4-3 (4-1)
03:47 0-1 Yasar Elbeller (Jirka Järvi)
09:19 1-1 Jarmo Junno (Nikola Erceg)
09:48 2-1 Nikola Erceg (Rami Tirkkonen)
11:26 3-1 Radik Akhmetkhanov (Nikola Erceg)
15:35 4-1 Rami Tirkkonen (Nikola Erceg)
36:56 4-2 Jovan Stankovic 10m rp
37:32 4-3 Jirka Järvi (Drazen Arvaji)

Kokoonpano:
Jukka Saari mv
(Juho Laine mv)
Jirka Järvi 1+1
Jovan Stankovic 1+0, pp
Yasar Elbeller 1+0
Drazen Arvaji 0+1
Jukka-Pekka Jyrämö 'C'
Miikka Hurme
Tomi Kohonen
Erkka Helminen
Henri Ojala