Leijona heräsi jälleen hurjaan loppukiriin

Valkeakosken tiistai-illassa nähtiin kaksijakoinen paikallispeli. Avausjaksolla kentällä oli vain yksi joukkue, jolla oli tahto ja ajatus mukana pelissä. Toisella jaksolla osat vaihtuivat. Leijona Futsal kiri upeaan 3-4 (3-1) -vierasvoittoon Apialla ja nappasi näin todella tärkeät kolme sarjapistettä mukaansa Akaaseen.

Leijona Futsalin nelivuotisen liigahistorian aikana Mad Max on nyt kohdattu kahdeksan kertaa, ja näistä peleistä on napattu peräti seitsemän voittoa. Kaikki neljä vieraspeliä on voitettu. Etelä-Pirkanmaan valtikka on siis tukevasti Akaassa juuri tällä hetkellä!

Koko toisen jakson Leijona hallitsi peliä, ja yksittäisistä Mad Max-hyökksistä huolimatta vieraiden voittomaali tuntui vain ajan kysymykseltä. Pirteästi pelannut ja koko ajan otteitaan parantava Irakli Todua väläytti nopeuttaan useaan otteeseen, ja sai pallon moneen kertaan lähelle, mutta vain tolppaan asti. Maaliin tarvittiin lopulta tuttua miestä. Pikku vammoista huolimatta kentälle teipattu Jovan Stankovic nimittäin upotti odotetun rysän puolisentoista minuuttia ennen loppua Jirka Järven upean passin jälkeen. Lopussa Mad Max yritti tasoitusta lentävällä maalivahdilla, mutta ilman huippuvaarallisia tilanteita.

Ilmaiseksi voitto ei kuitenkaan tänään tullut. Laineen loukkaantumisen vakavuus selviää myöhemmin. Mutta se on varmaa, että ainakin Järvi ja Nenad Veljkovic ovat vuorostaan seuraavan pelin sivussa korttitilin täyttymisen vuoksi. Pienten kokoonpanomurheiden kanssa siis jatketaan eteenpäin, mutta ainakin se on paljon mukavampaa makean paikallispelivoiton jälkeen kuin ilman sitä. Voiton myötä pudotuspeliasemat vahvistuivat, mutta pisteitä kaivataan vielä jatkossakin playoff-paikan sinetöimiseksi, saatika jos korkeammista sijoista halutaan tapella. Pelit jatkuvat lauantaina Jyväskylässä KaDyn vieraana.

Mad Max-Leijona Futsal 3-4 (3-1)
04:02 1-0 Mika Jussila (Petri Grönholm)
04:59 1-1 Miikka Hurme (Vesa Pajula)
05:15 2-1 Sasu Nieminen (Riku Säärelä)
06:24 3-1 Riku Raikko (Sasu Nieminen)
24:57 3-2 Jussi Nyström
27:08 3-3 Miikka Hurme
38:29 3-4 Jovan Stankovic (Jirka Järvi)

Kokoonpano:
Juho Laine mv
Jukka Saari mv
Jirka Järvi 0+1, k
Yasar Elbeller
Irakli Todua
Jovan Stankovic 1+0
Jukka-Pekka Jyrämö 'C'
Jussi Nyström 1+0, k
Miikka Hurme 2+0, pp
Vesa Pajula 0+1
(Henri Ojala)
(Ukko Rimmi)
(Nenad Veljkovic, k)